Ritolan tila Jalasjärvellä
Ritolan maatila sijaitsee Etelä-Pohjanmaan peltolakeuksien keskellä, Jalasjärvellä. Tilalla asuvat Anne-Mari ja Vesa tyttärensä Ellan kanssa. Pihapiirissä on hevostalli ja tietenkin kalkkunahalli, lähipellolla iso hevosaitaus. Vieraat vastaanottaa iloisesti häntää heiluttava Labradorinnoutaja Uuno. Tilan pääelinkeino on kalkkunan munien tuotanto. Heillä kanat munivat munia, jotka toimitetaan hautomolle haudottavaksi. Munista aikanaan kuoriutuu lihaksi kasvatettavat untuvikot. Pelloilla viljellään ohraa ja kauraa naapuritilan possuille. Talvisin Vesa tekee metsätöitä omassa metsässä.
Atrialla oli tarve kalkkuna munittajalle ja Ritoloita pyydettiin ketjuun mukaan lokakuussa 1999. Vesa toimi kuljetus- ja Anne-Mari hoitoalalla. Asuimme silloin Kauhajoella. Meille annettiin viisi päivää aikaa miettiä, lähdemmekö mukaan - lähdettiin, emmekä ole katuneet päätöstämme. Rakentaminen alkoi pääsiäisenä 2000 ja ensimmäiset munivat kalkkunat tulivat tilalle 20.7.2000. Vietämme juhlavuotta. Muistelimme hiljattain tuota aikaa. Elämässä tapahtuikin aika suuria muutoksia. Muutimme Jalasjärvelle, aloitimme maatalousyrittäjinä ja rakensimme kalkkunahallin. Nuorena sitä on ehkä rohkeampi, toteaa Vesa. Vesa pitää positiivisena kehityksenä sitä, että lähes 15 vuotta sitten isot lihatalot yhdistivät alkutuotannon kalkkunan osalta.
Elinikäistä oppimista
Ura kalkkunamunittajina alkoi pikakurssin merkeissä Englannissa. Olimme siellä sikäläisessä munittamossa opissa kolme päivää, sitten piti osata itse – no ei ihan. Tuohon aikaan Kauhavalla oli pitkään munittajana toiminut Sippolan isäntä ja emäntä, heiltä sai apua ja neuvoja tiukan paikan tullen. Molemmat kiittelevät myös Länsi-Kalkkunan muita tuottajia. Heiltä saadaan aina apua tarvittaessa. Tärkeänä pidämme myös emoketjun ja tuottajien yhteisiä tapaamisia, jossa jaetaan kokemuksia ja vinkkejä. Yhdessä opitaan ja opetellaan edelleen.
Jalostajan edustajan tukea on myös saatavilla säännöllisesti. Itse täytyy kuitenkin soveltaa ohjeet ja neuvot Suomen oloihin ja ennen kaikkea oman tilan toimintatapaan sopiviksi. Olemme tehneet tätä nyt 20 vuotta. Aina oppii uutta, koskaan ei ole valmis, teki sitten mitä työtä tahansa. Molemmat näkevät jatkuvan oppimisen ja kehittymisen positiivisena asiana. Voi haastaa itseään ja pysyy vireänä.
Anne-Mari ei nuoruudessaan osannut ajatellakaan, että olisi joskus maatalousyrittäjä. Hän piti paljon eläimistä ja oli hevostyttö, mutta maatalosta hän ei ole kotoisin. Vastaan tuli tuolloin kuljetusalalla yrittäjänä toimiva Vesa ja pian sen jälkeen alkoikin yhteinen maatalousyrittäjyys Vesan kotitilalla. Anne-Marilla oli sairaanhoitajan työ Seinäjoella ja ehtiväisenä hän oli lisäksi kouluttautumassa sosionomiksi. Kalkkunoiden saavuttua tilalle, Anne-Mari teki vielä jonkun aikaa keikkaa sairaanhoitajana. Vaikka kuinka kuulostaa kliseeltä, ei pidä sanoa koskaan ei koskaan, voi jäädä kokematta moni asia, Anne-Mari toteaa. Seuraavassa elämänvaiheessa Anne-Mari kävi hoitamassa kalkkunoita sillä välin, kun Ella nukkui hallin ikkunan alla vaunuissa päiväunia. Onneksi tyttö oli hyväuninen ja päiväunet olivat neljän tunnin mittaisia.
Mielekästä tekemistä riittää
Tekemisen puutetta ei isännällä eikä emännällä ole, päivät kuluvat oman tilan monipuolisten töiden parissa. Anne-Marilla on ollut lisäksi monenlaisia luottamustoimia hevosjalostusyhdistyksestä nuorisokuoroon. Ne pitävät kiireisenä ja osasta toimia hän on jo luopunutkin. Anne-Mari on kyläyhdistyksen aktiiveja ja Nuoret tuottajat toiminnassa hän on ollut myös mukana. Harrastukset liittyvät nykyään vahvasti eläimiin. Hevosharrastus, niin ravi- kuin ratsuhevoset, ovat Anne-Marin ja tyttären Ellan yhteinen harrastus. Läheisen hevosmaneesin vastaavana kuluu osa vapaa-ajasta ja huoltotöihin tarvitaan myös Vesan apua. Talossa on ollut koiria monen vuoden ajan, nyt uusin harrastus on aloitettu heille saapuneen Labradorinnoutaja Uunon myötä. Noutajien taipumuskokeisiin on harjoiteltu, jäljestämiseen tutustuttu sekä hajutyöskentelyä opeteltu. Ennen kaikkea yhteinen metsässä lenkkeily on niin fyysisesti kuin henkisesti erittäin hyvää vastapainoa työlle, Anne-Mari ja Vesa toteavat yhdestä suusta.
Ritolan perheessä omavaraisuus on tärkeää. Meidän tulee itse arvostaa omaa osuuttamme ruuantuotannossa sekä kunnioittaa eläimiä ja luontoa. Meidän on ajateltava oman tilan toimintaa, mutta myös paljon laajemmin toimiamme koko maapallon kannalta. He haluavat vaalia perinteisiä maaseudun arvoja. Tuotetaan ruokaa, nautitaan pellon antimista yhdessä ja eletään jalat syvällä maassa. Ennen kaikkea arvostetaan sitä, mitä eläimet ja luonto meille antavat, sekä ravintoa että iloa. Vähän aikaa sitten juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut tytär Ella totesi, että on ihanaa, kun on saanut asua maalla. Kaupungissa on kiva käydä, mutta vielä ihanampaa on palata maaseudun rauhaan, jossa on tilaa hengittää ja olla.
Tätä työtä ei voi tehdä ilman eläinrakkautta
Anne-Mari ja Vesa ovat päävastuussa maatilastaan, mutta antavat suuren kiitoksen pitkäaikaisille työntekijöilleen. Työ voi olla joskus raskastakin. Meillä on ihan omanlaisensa huumori täällä kalkkunahallilla, naurahtaa Anne-Mari. Ajattelemme aina ensin, mitä kalkkuna tarvitsee, ei sitä, mitä se tuottaa. Jokainen parvi on erilainen ja yhteinen taival alkaa tutustumisella toisiimme. Eläin vaistoaa hoitajansa tunnetilat hyvinkin tarkasti ja reagoi niihin. Kalkkuna ei ole tyhmä, paremmin erittäin viisas ja utelias. Se haluaa tutustua ympäristöönsä, lajitovereihinsa ja hoitajaansa. Vain hyvinvoiva kalkkuna tuottaa.
Anne-Mari ja Vesa haluavat nauttia ruokailusta perheen tai ystävien kanssa sosiaalisena tapahtumana. Nykypäivän kiireisen elämänrytmin vastapainoksi he toivoisivat kaikille rauhoittumista. Anne-Mari on oppinut iän myötä rauhoittumaan ja on siinä osansa Vesallakin. Hän on opettanut minut pysähtymään ja nauttimaan hetkestä, aina ei tarvitse olla menossa koko ajan. Useilla aterioilla nautitaan ja herkutellaan kalkkunanlihasta valmistetuista ruuista maistuvien lisukkeiden kera.